Tuntematon

Jännitys tiivistyy. Kello 9.15 kaikki 38 matkustajaa ovat Helmikkalan autossa ja Leo Myllymäki suuntaa auton nokan kohti Kalevan kirkkoa. Ei mennä Vaasaan eikä Helsingin suuntaan eli Itä-Suomi tai Keski-Suomi. Linnainmaalla putoaa Lahti pois, koska käännytään Jyväskylän tielle.

Lähestytään Mänttää ja Mäntän sairaalaa. Leo kuitenkin kuuluttaa, että ei mennä sairaalaan. Eikä mennä Jyväskyläänkään. Kierretään Mäntässä pieni lenkki ja suunnataan Vilppulan kautta Kolhoon. Kello on niin paljon, että vaihtoehdot vähenevät. Keurusselkäkö on kohde? Mieleen tulee Keurusselän mutkassa ensimmäisen autoni ympäriajo keskellä yötä neljäkymmentä vuotta sitten. Tienristeys lähestyy, mutta vilkku ei ala toimia ja auto nousee korkean mäen päälle ja oikealle jää Keuruun pioneerivarikko. Keurusselän sinessä auringon paistaessa täydeltä terältä saavumme Keuruulle ja auto pysähtyy Keuruun vanhan pappilan navetan pihaan. Kymmenisen vuotta sitten navetta kunnostettiin kulttuurikeskus Kamanaksi. Tiloissa sijaitsee pieniä myyntipisteitä, museo ja ravintola Myllytuuli, jossa meitä odottaa kahvitus. Kauniissa pihapiirissä sijaitsee Keuruun partiolaisten kerhotalo sekä vanha pappila, joka toimii nykyään juhlatalona. Tuttua seutua Kaleville, joka istahtaakin oppaan paikalle ja kertoo Keuruun läpi ajettaessa ohi menevistä paikoista.

Keuruulta matka jatkuu 19 km Multialle, jonne toivottaa tervetulleeksi kaunis järvimaisema. Ollaan todella tutuissa maisemissa. Edellispäivänä Leena oli lähtenyt täältä Tampereelle ja tuntemattomalle matkalle. Käydään katsomassa Leenan työpaikkaa, Multian vanhainkotia sekä siunauskappelia, pappilaa ja komeaa kirkkoa ja seurakuntataloa. Kaikki keskustassa kauniin Multia-järven rannalla. Aivan kylän keskipisteessä pysähdytään ja poiketaan info-pisteeseen, jossa on myytävänä paikallisia käsitöitä ja elintarvikkeita ja tietysti jäätelöä. Keskustaa komistaa taiteilija Pentti Papinahon tekemä pronssinen kotkapatsas kelohongan nokassa ja alapuolella virtaa pieni vesiputous. Kotka on aikanaan otettu aiheeksi, koska kunnan metsissä eleli maakotka vielä muutama kymmenen vuotta sitten.

Vieläkään ei tiedetä, mihin päädytään. Matka jatkuu kuitenkin kohti Karstulaa. Kun saavumme Saarijärven tielle, auton nokka kääntyy Saarijärvelle päin. Komeissa maisemissa kuljemme Kukon-kylän läpi ja Loma-Kouheron ohitse ja vielä Saarijärven keskustan viitan ohi. Muutaman kilometrin ajomatkan jälkeen näkyy viitta Summassaari ja koska arvioituun majoittumiseen on aikaa kymmenen minuuttia alkaa määränpää selvitä. Viimeisenä ilmoittautumistiskille tulevat Leena ja Kalevi Lehtiö. Virkailija kuitenkin ilmoittaa että heidän avaimensa on jo annettu ja huone on käytössä. No asia selviää, kun ruudulta löytyy myös Jouko ja Sirkka Lehtiö. Avaimet menivät ristiin, niin että nuoremmat saivat ensimmäisen kerroksen huoneet ja vanhemmat saivat kiivetä yläkertaan.

Summassaari on SPA-kylpylä ja sijaitsee Summasjärven keskellä. Komeassa mäntymaastossa sijaitsee päärakennus, rannassa kylpylä ja kokoustilat sekä parikymmentä erillisasuntoa omine keittotiloineen. Majoittumisen jälkeen suurin osa miehistä meni nauttimaan saunan löylyistä ja uima-altaan poreista. Muutama kävi myös järvessä, vaikka tuuli olikin nostanut melkoiset aallot järvelle.

Ruokailun jälkeen nautittiin olosta ja ravintolan juontaja ohjasi yhteislaulutuokion sekä järjesti lapsille erilaisia kilpailuja. Lapsia oli mukava seurata, koska intoa riitti ja itseluottamusta. Kun juontaja kysyi kuka osaa lukea, ensimmäisenä kätensä nosti kaksivuotias Ninni. Äiti kuitenkin kutsui tytön pois. Kaikki lapset voittivat makeisia, eikä happamia ilmeitä näkynyt.

Loppuilta tanssittiin karaokemusiikin tahdissa ja kuumuudesta huolimatta tanssijoita riitti lähes viimevalssiin asti.

Torstaiaamu valkeni yhtä kauniina ja aurinkoisena kuin lähtöpäiväkin. Aamupalan jälkeen kamppeet kasattiin ja suunnattiin matka mantereelle. Päätien varresta autoon nousi Saarijärviopas Risto Pynnönen, joka kertoili leppoisalla tavalla Saarijärven historiasta ja nykytilanteesta. Välillä hänen piti toppuutella kuljettajaa hiljentämään vauhtia, että ehtii kertoa asian loppuun. Ensimmäinen kohde oli Tarmo Mannin patsas Lannevedellä, jonne mennessä Leo joutui kääntelemään tosissaan  rattia, koska tie patsaalle oli hyvin ahdas. Tarmo Manni oli syntyisin hyvin köyhästä torpasta ja lähti 13 vuotiaana hoitamaan lapsia naapurin ökytaloon. Maineeseen noustuaan hän kävi kiittämässä rahoittajiaan ja viskasi ison setelitukon tuvan lattialle. Velka oli hoidettu. Manni näytteli mm Tuntemattoman sotilaan kaaripyssymies Karijokea.

Mannin patsas on suoraseinäinen vettä vuotava kivipaasi, josta naapurin mies oli ennen patsaan paljastusta kurkistaessaan verhon taakse sanonut: Komea jalusta, minkähänlainen on oikea patsas?

Hautasen Matti urheilumiehenä muisti, että Lannevedeltä on kotoisin keihäänheittäjä Toivo Hyytiäinen, joka voitti Euroopan mestaruuden 1950 ja Olympia pronssia Helsingissä 1952. Hyytiäisiä ovat myös hiihtäjäsisarukset  Eija. Seija ja Teija, joiden kotitalon ohi ajettiin. Ehkä tunnetuin Hyytiäinen on juuri Suomessa vieraillut filmitähti Pamela Andersson. Näissä mietteissä pysähdyttiin Saarijärven kirkon parkkipaikalle ja mentiin tänä kesänä peruskorjattuun  komeaan ristikirkkoon. Nauhalta tuli kirkon esittely, joka kertoi mm, että puukirkon sisäkorkeus on 29,5 metriä ja kupolin halkaisija 18 metriä. Ihailla täytyy rakentajien ammattitaitoa, koska vastaavia rakennuksia ei näe nykyaikana. Kirkolta matka jatkui vanhan kirkon kautta kalastuskeitaalle ja J.L Runebergin nuoruuden maisemiin ja kotiopettajan asuintalon pihaan. Runebergin tunnetuin henkilö on Saarijärven Paavo, jonka patsas oli kirkon edessä.

Opas päästettiin kiitosten saattamana omalle autolleen ja matka jatkui jälleen kohti tuntematonta. Kahvitauon jälkeen saavuimme Kannonkosken keskustaan ja tienviittojen mukaan matka suuntautui Pieksämäelle. Ruokailuaikaan saavuimme Pöyhölän pappilaan, joka toimii tällä hetkellä yksityisenä juhlatilana ja yrittäjä tekee myös ”irtokeikkoja” kaupungissa järjestettäviin tilaisuuksiin. Maittavan aterian jälkeen noustiin autoon ja opas Anne Aartolahti jakoi ovella paikallisesitteitä. Oppaan kanssa kiersimme Pieksämäen keskustaa ja näimme mm. Aila Meriluodon syntymäkodin, sekä Moilasen leipomon..

Kierroksen jälkeen Anne poistui ja lähdimme jälleen matkaan. Vatsa täynnä tuntui autossa useampia silmäluomia painavan ja päät painuivat enemmän tai vähemmän pielukseen. Auton perässä laulu kuitenkin raikui, vaikka laulun sanat oli jo kerätty pois. Myös vitsiniekat kertoivat siellä juttujaan lähellä istuvien kuultavaksi. Kun pyysimme kertojaa tulemaan puhumaan juttuja mikrofoniin kaikkien kuultavaksi, hän kieltäytyi sillä perusteella, että edessä istui niin uskovaisen näköisiä ihmisiä, etteivät jutut kestä heidän korviaan. Me uskovaiset olemme kuitenkin niin paljon nähneet ja kokeneet, että olisi ollut mukava saada nauraa koko porukalla. Samoin kuin laulaa.

Jälleen alkoivat maisemat komistua, kun tulimme Joutsaan ja käännyimme Korpilahden tielle. Muutaman kilometrin  ajon jälkeen ilmestyi viitta Villisikatila. Ja sinne me menimme. Metsän keskeltä paljastui pieni punainen mökki ja pihan perällä vanha riihi. Nuori isäntä odotteli meitä ja johdatti porukan polkua pitkin metsään. Aitauksessa vastaan rymisteli poro ja hetken päästä kaksi kaveria lisää. Heinätukko häipyi hetkessä parempiin suihin. Parikymmentä metriä eteenpäin alkoi uusi verkkoaita, jonka takana puut olivat kuivuneet pystyneet ja maassa ei ollut kuin kuravelliä ja kiviä. Maanvärisinä erottui sitten lauma villisikoja, jotka kuulemma käyvät kahden tunnin välein rypemässä kuravellissä. Isäntä heitti sylillisen heinää aitaukseen ja hetken päästä oli koko lauma tönimässä toisiaan pois tieltä. Joukossa 6 viikon ikäisiä pikkupossuja ja 7 vuotiaita isoja karjuja. Tappelu ja töniminen kuulemma kuuluvat asiaan ja samalla koulutetaan uusia elikoita tavoille. Mitään vahinkoja ei ole tapahtunut ja pikkuisetkin jo taitavasti hyppelivät pois isojen tieltä. Polku takaisin talolle kulki hienon ruispellon reunaa ja maisema korkealta paikalta oli vaikuttava. Niinpä Anna-Liisa totesikin: Noista elukoista niin väliä, mutta maiseman tähden tänne kannatti tulla. Kaksi vanhaa pässiä seurasivat meitä aidan viertä ja odottelivat taputuksia. Riihessä tarjottiin kahvit ja sieltä sai ostaa myös villisikatuotteita, säilykkeitä ja makkaroita, jopa fileitä. Kun muut olivat sikakierroksella Matti jututti talon vanhaa isäntää ja sai tärkeätä tietoa nuoren isännän naisjutuistakin. Morsiamet eivät tahdo pysyä, kun pitäisi tehdä oikein töitäkin. Sepä se.

Ilta oli jo pitkällä, kun lähdimme eteenpäin. Korpilahdelle tultiin Päijänteen ylittävää Kärkistensalmen siltaa pitkin. Aiemmin paikalla oli vain lossiyhteys. Kauniit maisemat molempiin suuntiin. Jämsässä joku huomasi Himoksen rinteet. Kommenttikin oli heti valmiina: Taitaa mennä huonosti, kun ei näy yhtään laskettelijaa. Kaipolan kaunis hyppyrimäki näkyi tielle asti, siellä toiminta on oikeastikin loppunut, koska mäen profiili on nykytiedon mukaan väärä ja rakennelman purkaminen on kalliimpaa kuin säilyttäminen. Sama vika kuin Hämeenlinnan hyppyrimäessäkin.

Loppumatkan jatkui takaosassa laulu. Itsenäisyydenkadun päässä pudotettiin ensimmäiset matkaajat tervehdysten kera kadun varteen. Muutaman pysähdyksen jälkeen auto tyhjeni huomattavasti, mutta Härmälän perille asti riitti vietäviä. Jälleen oli yksi matka onnistuneesti ohi. Kiitos Leolle, Sepolle, Rainerille sekä Helville ja kaikille matkan onnistumiseen vaikuttaneille.

Kaikkea Hyvää toivoo Kalevi.

Ps. Seuraavana aamuna lähdin omalla autolla viemään Leenaa Keuruun kautta Multialle ja sieltä jatkoin Saarijärven kautta Kannonkoskelle työmaakäynnille. Tuntemattomia ovat herrain tiet.