Lämmittelyputki

Kilpailuissa järjestetään lämmittelyputki. Putki alkaa vapaa-aikakeskuksen alakerrasta ja putkeen mahtuu yksitoista joukkuetta kerrallaan.

Putki alkaa joukkueittan merkitystä lämmittelytilasta, jossa pysytään viiden suorituksen ajan. Tästä tilasta siirrytään järjestäjän ohjaamana yläkerran kulmaluokkaan. Kulmaluokasta siirrytään harjoitusmatolle, josta joukkueet ohjataan kilpailusuoritukseen.

Siirtyminen alakerran lämmittelytilaan oikeaan aikaan on joukkueiden omalla vastuulla. Lämmittelytilaan pääsee heti, kun edellinen joukkue on siirtynyt yläkertaan. Joukkueiden lähtötilat ilmoitetaan tällä sivulla, kilpailupäivänä tiedon löytää lämmittelytilojen ovista sekä kisakansliasta. Toivomme, että joukkueet ovat skarppeina siirtymisten kanssa.

 

Alakerran nyrkkeilysali on yleisessä lämmittelykäytössä. Huomioittehan, että vapaa-aikakeskuksen käytävätiloja on lämmittelykäytössä erittäin rajallisesti ja aulassa lämmitteleminen on ehdottomasti kielletty.

 

Toivomme teiltä ymmärrystä ahtaiden lämmittelytilojen suhteen. Valitettavasti kaikki tilat eivät ole samankokoisia keskenään. Muistetaan antaa tilaa muille kilpailijoille sekä keskittymisrauha suoritusvuorossa oleville!