Pakkasviikon päätteeksi pelatussa Pirkanmaan paikallispelissä päävalmentajat Marko Järvenpää ja Petteri Friberg kisasivat siitä, kumpi on ladannut joukkueeseensa notkeammat voiteluöljyt joulutauon jälkeen. Iskun pelaajista suurin osa verrytteli karstojaan pois edellispäivänä A-poikien turnauksessa. Siellä monipuolisella peluutuksella saatu kakkospaikka takasi seuraavana odottavaan välieräturnaukseen hyvät lähtökohdat.

Pälkäneen Luja-Lukko – Isku 1-3  (25-23, 26-28, 23-25, 14-25).

Avauskokoonpanot:

Isku: Strengell, Fiykov, Kokki, Ahonen, Bär, Sarajärvi, Lehtosalo.

Lukko: Puolakka, Lassila, Lehtilä, Halttula, Kuusela, Perkiö, Nurmi.

Avauserässä kotijoukkueen peli oli luistavampaa, Isku antoi omilla virheillään 11 pistettä pois, ja Lukko teki iloisella pelillään loput, Iskun hentoisista pyristelyistä huolimatta.

Toisen erän puolivälissä Lukko pyrki karkuun, mutta Isku imi itsensä takaisin Lukon iholle Kokin kaksi ässää sisältäneellä syöttövuorolla. Lopussa Lukko kiri itselleen kaksi eräpalloa. Tuplavaihdossa sisään tullut Panu vei kahdella torjunnallaan kuitenkin Iskun eräpalloon, ja muutaman pallorallin jälkeen pitkä erä päättyi Bärin ratkaisuilla Iskun voittoon.

Kolmas erä kulki Iskun hallinnassa. Ajoittain nähtiin pitkiä taistelupalloja. Osa niistä oli tasokkaita, osa puolestaan puulaakimaisuudessaan viihdytti varmasti enemmän yleisöä kuin joukkueiden valmentajia. Isku eteni 24-17 eräpallotilanteeseen. Yhden voitetun pallon jälkeen Lukon syöttöruutuun asteli Jarno Koivuniemi, joka hetkeksi lannisti syötöillään Iskun vastaanoton ja itsevarmuuden. Iskun onneksi Koivuniemen kuudes syöttö karkasi leveäksi ja tämäkin erä päättyi niukasti Iskulle.

Neljäs erä oli Iskun hallintaa, eikä alistuneesta kotijoukkueesta ollut enää vastusta. Ottelu päättyi Iskun hyvin pelanneiden yleispelaajien toimesta; Bär löi Sarajärven syötöstä nousseen vastapallon Lukon kenttään. Lauri Bär oli ottelussa Lukon syöttöjen kohteena 48 kertaa ja selvisi tästä hienosti 62% vastaanottotehoilla, lisäksi pisteitä 17/+11. Oskari Sarajärvi taituroi kunnarimaisen monipuolisilla hyökkäyksillään 16/+10 pistettä.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin Tomi Perkiö, joka teki 19/+7 pistettä ja onnistui myös vastaanotossa. Toinen yleispelaaja Teemu Kuusela teki 17/+7, ja keskeltä säväytti Verneri Halttula, 10/+9. Lukon heikko kohta löytyi tänään hakkurin tontilta. Pallontappotehtävää kävi kokeilemassa pelin aikana jopa neljä pelaajaa, mutta panokset jäivät kaikilta piippuun. Ero Iskun parhaana palkittuun, hakkuri Boris Fiykoviin (22/+13) oli pelin kannalta ratkaiseva.

Iskun päävalmentaja Friberg totesi, että saatiin lopputulos, jota Pälkäneeltä lähdettiin hakemaan. ”Alun suuren virhemäärän jälkeen saatiin syöttö- ja hyökkäyspeliä tehokkaammaksi koko joukkueen toimesta. Pelaajat tekivät hienoja yksilösuorituksia läpi pelin, ja tiukoissa paikoissa auttoivat toisiaan pelaamaan kovempaa.”

Miesten ykkössarjan runkosarja päättyy ensi viikonloppuna. Sitten neljä parasta jatkaa ylemmässä loppusarjassa, muut neljä alemmassa. Isku on nyt viidentenä, ja pelin henki viimeiselle kierrokselle on selvä: keskinäisessä ottelussa nyt neljäntenä olevia Murikoita vastaan tarvitaan Kuortaneella 3-0 tai 3-1 voitto, jotta neljän parhaan joukkoon päästäisiin. Sopivilla päätöskierroksen tuloksilla myös nyt kolmantena oleva East Volley on tavoitettavissa joten jännitettävää ensi viikonloppuun riittää!