Sunnuntaina 26.2.2023 on Rantaperkiön Iskun juhlapelin aika. Iskulle vuonna 2021 täyteen tulleiden pyöreiden lukujen lisäksi tilaisuudessa kunnioitetaan seuralle merkittäviä hahmoja.

Kai Mattila, numero 5, on Luolajan Kajastuksen kasvatti, joka on pelannut 354 ottelua Suomen lentopallon pääsarjassa. Pääsarjaura alkoi PPS:ssa ja loppui VaLePa:ssa, mutta menestyksekkäimmät kautensa hän pelasi Rantaperkiön Iskussa / Isku-Volleyssä. Tähtihetkenä oli Rantaperkiön Iskun riveissä saavutettu Suomen mestaruus 1988. Muitakin mitaleita pelaajana kertyi, kolme SM-hopeaa ja yksi pronssi. Kauden 1989-90 hän pelasi Ranskan pääsarjassa. A-maaotteluita hän on pelannut 252 kpl, seitsemänneksi eniten Suomessa!

”Kapo, Kaitsu” Mattila palasi Iskuun 2004, nyt joukkueen päävalmentajaksi. Ensimmäinen kausi päättyi pronssiin, ja valmennusura huipentui Iskun Suomen mestaruuteen 2006. Ei liene montaa henkilöä, joka on voittanut samassa seurassa Suomen mestaruuden sekä pelaajana että valmentajana! Seuraavana vuonna päättyneen valmennusjakson jälkeen Mattila palasi Iskun ykkösjoukkueen ruoriin vielä kaudeksi 2012-13. Tuon jälkeen hän osallistui vielä monen nykyisen Iskun pelaajan juniorivalmennukseen. Tämän valmentajan vaativuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta myös huumoria jyrisevä ääni on jäänyt varmasti soimaan monen pelaajan takaraivoon!

Jari Tolvanen, numero 11, on Vilppulan Tähden kasvatti, hänen jäädytetty pelipaitansa on koristanut paikallisen urheilutalon seinää jo vuodesta 2014. Tolvaselle kertyi pääsarjaotteluita 173 kappaletta. Tähtihetkenä oli Rantaperkiön Iskun riveissä saavutettu Suomen mestaruus 1988. Menestyksekkäiden, mitalirikkaiden Isku-vuosien jälkeen ura jatkui vielä KaLe:ssa. Tolvanen edusti Suomea A-maaotteluissa kaikkiaan kunnioitettavat 67 kertaa!

Jari ”Heinä” Tolvanen siirtyi myöhemmin valmennuksen pariin, ja sitä myöten tie toi takaisin Rantaperkiön Iskun riveihin. Määrätietoisella, pitkäjänteisellä työllä hän nosti Iskun naisten lentopallon kukoistukseen. Hänen valmennuksensa kautta moni nuori nainen nousi pääsarjatason pelaajaksi. Vaativa, perusasioiden hallintaa painottanut valmennustyö huipentui keväällä 2022, kun Iskun naisten joukkue voitti suvereenisti ykkössarjan ja lopulta myös SM-liigan nousukarsinnat! Valmennushuumorin saralla Tolvasen vahvimmaksi alueeksi on määritelty sarkasmi, josta hän on saanut useita kunnioittavia mainintoja!