Team Reipas matkasi heinäkuussa European Gym For Life- kilpailuun Norjaan. Kilpailu järjestettiin Bodössä.

Torstaina 11.7. lensimme Norjaan ja tapasimme tapahtumajärjestäjät. Majoituimme reissun ajan perinteiseen tyyliin koulun lattialla. Perjantain harjoitukset menivät hyvin ja palkitsimmekin itsemme pienellä shoppailu kävelyllä.

Lauantaina 13.7. koitti itse kisapäivä. Aamu startattiin aikaisin aamupalalla ja siitä alkoi laittautuminen kohti kisasuoritusta. Fiilis kisapaikalla oli huikea ja oli mahtavaa päästä esiintymään kansainvälisille areenoille. Suoritukseen oltiin tyytyväisiä ja loppupäivä katseltiinkin muiden esityksiä.

Sunnuntaina koitti kotiinlähtöpäivä. Jouduimme ensin kuluttamaan muutaman tunnin ulkona istuskellen ja satamaa kierrellen, sillä majoituksesta piti luopua jo aikaisin. Kyytiä lentokentälle ei kuulunut sovittuun aikaan ja meinasi pieni paniikki iskeä. Onneksi toinen ystävällinen bussikuski selvitti asian ja vei meidät sitten kentälle, jotta ehdimme lennolle.

Yhden vaihdon kautta pääsimme takaisin Suomen maalle. Mutta koska aina menee jotakin pieleen, meidän kaikkien matkalaukut jäivät vielä maailmalle. Kaikki tavarat saatiin kuitenkin lopulta jokaisen omaan kotiin ja reissu saatiin lopullisesti päätökseen.

Reissu oli intensiivinen, täynnä voimistelua ja unohtumaton kokemus! – Team Reipas –